Puuttunut palanen

Minipirkon huoneen uudistus on loppusilausta vaille valmis. Sanovat, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja taitaa se niin olla, sillä pitkän suunnitteluajan aikana kaikki osaset loksahtivat paikoilleen kuin itsestään.


Uudistus lähti välioven naamioimisesta liitutauluksi. Umpeenhan se oli meillä alunperin tarkoitus laittaa, mutta onneksi ei laitettu vaan korostettiin. Ympärille paksua listaa ja seinään näyttävä tapetti. Tapettikin muuttui matkan varrella, sillä mustapohjainen tapetti olisi antanut liian tumman yleisilmeen huoneelle.

Kalustusta karsittiin rankalla kädellä ja jäljelle jäivät vain sänky ja koulupöytä. Lipasto on vielä hakusessa, joten sen aikaa vanha lipasto saa olla paikallaan. Sänky sai ylleen uudet tekstiilit, vielä pitää kipaista hakemassa untuvapeitto vähän lisämuhkeutta tuomaan.


Matto tuotti minulle eniten päänvaivaa. Mitä materiaalia, minkä kokoinen, minkä värinen.. Kuin tilauksesta pääsin tekemään yhteistyötä Sydänmaamin kanssa. Jos yritys ei ole sinulle vielä tuttu, niin Sydänmaami on yhden naisen yritys, jossa valmistuu kotimaisia laadukkaita käsitöitä sisustukseen.


Nettipuodin valikoimassa oli ihastuttavia virkattuja mattoja jollaisen tilasin minipirkolle. Maarit virkkasi meille halkaisijaltaan 120 senttisen ihanan paksun ja pehmeän maton, jossa väritoiveenani oli valkoinen sekä kaksi erisävyistä harmaata ja valmiin maton sävyt osuivat kyllä ihan oikeaan. Erityismaininta täytyy antaa siitä, että matto tuli ihan supernopeasti kotipostiin!


Myös te lukijani pääsette hyötymään tästä yhteistyöstä, sillä Maarit haluaa tarjota teille kolme sisustussydäntä kahden hinnalla. Syötä vain tarjouskoodi Tirlittan tilauksen lopussa ”Lisätietoja”-kohtaan, niin kolmannen sydämen hinta vähennetään laskun loppusummasta. Voin lämpimästi suositella tätä verkkokauppaa, sillä työt ovat todella laadukkaita ja tietysti kotimaisia :)

Kuvat Sydänmaami

http://www.sydanmaami.suomalainenverkkokauppa.fi/

*Postaus toteutettu yhteistyössä Sydänmaamin kanssa*
*Matto saatu blogin kautta*

Mainokset

48 vastausta artikkeliin “Puuttunut palanen

  1. No niin on tosiaan palaset paikoilleen loksahtaneet,ihan hirmuisen kaunis huone Minipirkolla:)

  2. Kyllä nuo oven listat olis pitäny sahata ”jiiriin”… :)

  3. Wautsi, mikä huone Minipirkolle tulikin, todella ihastuttava ja mikä väritys, kaikki loksahtaa todella kohdalleen, onnittelut! Tepa Seinäjoelta

  4. Muuten, unohtui vielä, että nuo listat on oikein sopivat, koska siinä on nyt liitutaulusta ja sen kehyksestä kysymys. Tepa Seinäjoelta

  5. Meillä ei ole jiirin sahaamiseen oikeita välineitä ja _mikään_ ei ole rumempaa kuin ruma, tavan käsisahalla raavittu jiiri. Siksi siis tällainen listoitus. Samalla lailla on listoitettu eteisen liitutauluseinä ja meille se kelpaa. Ne jotka siitä eivät pidä niin äkkiä pois näiltä sivuilta sitten vaan :)

  6. Melkoisen väritönhän tuo on, mutta Nuppu itse toivoi mustavalkoista niin näillä mennään :)

  7. No kyllä! Mies ehdotti(!) että jos vielä maalattais tuo lattia ihan vaalean harmaaksi. Sehän vaan sopii :)

  8. Todella hieno lopputulos, aina se vain toisen huushollissa tuo musta viehättää silmää….Tykkään!

  9. Kiitos! Kunpa vielä löydettäisi se juur oikea lipasto ja Minipirkon toivoma säkkituoli, niin pääsisin näyttämään teille toisenkin puolen huoneesta :)

  10. Aloita omassa huushollissa ihan pienellä ripauksella, meillä aloitettiin muutamasta kehyksestä seinällä. Silmä tottuu ja pian sitä mustaa sietää ihan eri tavalla :)

  11. Todella kaunista! Mita jos lisaisi listan patkan myos oven alalaitaan? Estyyko oven toiminta?

  12. Alalaitaan tulee myös oma listansa kun lattialistat uusitaan tähän korkeaan listaan :)

  13. Nonni! Kun sä johonkin alat, niin tuloshan on 10+ aina. Ihan mieletön huone. Ja Mini-Pirkko on varmasti happy. :)
    Meillä olisi vielä edessä Pikkuisen huone, nyt jo kauhulla odotan, että millainen taistelu siitäkin tulee. ;)

  14. Täällä ei kyllä voi mielipidettään tuoda mitenkään esiin. Heti on herne syvällä ja pyydetään pois sivuilta äkkiä. Minä vain sanoin oman mielipiteeni. Jiiri olisi hienompi. Niinhän ne tauluissakin on jiiriin sahattu. Tuli vain mieleeni, kun joku tuossa aiemmin kommentoi, että ovi on kuin liitutaulu ja siksi tuollaiset listat sopivat. Mutta nyt tuli selväksi, ettei teillä ole kunnon välineitä ja ymmärrän miksi listat lätkäisty kiinni tuolla tavalla!

  15. Kyllä täällä saa mielipiteensä sanoa, julkaisinhan sinunkin kommenttisi. Myös minulla on oikeus mielipiteeseen samoin kuin sinulla. Minun mielipiteeni on se, että jos ei ole mitään muuta kommentoitavaa kuin listojen sahaus(!), niin silloin kannattaa olla hiljaa. Tai sitten tosiaan vaihtaa sivua. Voisin myös jättää nämä selkeästi ilkeilymielessä jätetyt epäolennaisuudet julkaisematta, mutta veikkaan että siitäkin nousisi meteli.

  16. Pikkuisen huoneesta tulee kyllä ihan superhieno! Mua alkoi himottamaan se liukuvärjätty tapetti tuonne meidän esikoisen huoneeseen.. Mielenkiinnolla siis seuraan Pikkuisen huoneen etenemistä ja poimin ideoita meillekin ;)

  17. Tulipa tosi upea! Kaikki tuntuu kuuluvan just noille paikoilleen ja tuo liitutauluovi on ihan huikee!

  18. Ihanat ovilistat, jätetään kyllä jiiri tätä myöten tekemättä meilläkin kun remppa-aika koittaa! Niin, ja hieno kokonaisuus muutenkin ;)

  19. Kylläpä on kaunis huone!! Ihana tapetti, valaisin siis valaisimet ja tuo matto. Voisin myös asua tuolla huoneessa:))))

  20. Sama fiilis on mullakin, kaikki kalusteet on juuri siellä missä niiden kuuluukin olla. Minipirkon itsensä suunnittelema järjestys ♥

  21. Mä kävin ottaans tuolla tänään minipäikkärit ja kummasti alkoi mieli vaeltelemaan oman makkarin valkoistamiseen… :)

  22. vitsit sä sait mun ajatukset toimimaan käytännössä, ite tykkään juuri mustasta mutta en ole saanut sitä sopimaan vanhan aikasen tyylin kanssa mutta nyt ehkä saankin, kiitos! :)

  23. Kiva jos sait toteuttamisen arvoisia ideoita :) Tulethan sitten vinkkaamaan kun pääset käytännön asteelle?

  24. Kaunista on, mutta onko lapsen makuun? Hotellihuoneelta minun silmääni enemmän näyttää tai aikuisten makuuhuoneelta. Eikä meilläkään lastenhuoneessa ole mitään muumitapetteja, mutta lapsenomaisempaa kuitenkin. :)

  25. Oikeinkin on tytön mieleen, tämä kun on tehty tytön omien toiveiden mukaan. Ihan liian ihana kommentoi asukas. Kyseessä ei ole kuitenkaan enää mikään pikku lapsi vaan nuoren naisen alku :)

  26. Ahaa, no toki sitten. :) En löytänyt mistään tuossa selatessani lapsen ikää ja oletin minipirkosta puhuttaessa kyseessä olevan pienempikin ihminen. Hieno juttu,kaunista siis on! :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s