Olohuoneen DIY pöytä

Kuten varmaan muistattekin, niin mä olen tykännyt harrastaa näitä DIY juttuja olkkarin pöydän suhteen. Nyt päätin, että en enää. Marssin kauppaan ja ostan ihan uuden, jonkun toisen tekemän pöydän. Ennestäänhän meillä oli väliaikaisratkaisuna vanha tv-tasomme, jonka alle olin kiinnittänyt pyörät. No nyt iski kyllästys ja se sai lähteä vaihtoon.

Mutta eipäs se vaan ollutkaan niin yksinkertaista. Mä en nimittäin löytänyt yhtään mitään. En minkäänlaista mieluista pöytää! Olisko sitä vaan niin tottunut näihin itsetehtyihin pöytiin, ettei valmistuotannosta löydy mitään tarpeeksi persoonallista tilalle?

Noh. Tokihan mä sitten ehdin jo sen vanhan laittaa kiertoon, joten hups, me oltiin ilman olkkarin pöytää. Ja ilman minkäänasteista ajatustakaan olkkarin pöydäksi. Miten muuten voikaan huone näyttää niin tyhjältä (ja isolta) ilman pöytää?  Mutta kauppareissulla se sitten vihdoin iski idealla, keskellä viljapeltoja. Se viime kesänä ostettu hervottoman iso läkkipeltitarjotin!
Jaloiksi mä mietin ensin harkkoja, mutta kotiin tuli kuitenkin ihan tavallista pihalaattaa. Ja.. noo… Onhan se ihan jees. Jalkoja tuossa ei lepuuteta, pidetään ne sitten sohvalla. Parin päivän jälkeen silmäkin on tottunut tuohon pieneen kokoon, lyhdyillä saa onneksi vähän hämättyä ja lyhtyaikahan muutenkin alkaa ihan just näillä näppäimillä :)


Perjantai ja kynttilänvalo, 
mikä ihana fiilis!
Mainokset

38 vastausta artikkeliin “Olohuoneen DIY pöytä

  1. Hyvä idea ja ihanan näköiset nuo lyhdyt. Minä ideon kesällä makkarin uudistuksessa samaan tyyliin yöpöydät. Niihin löysin juurinsopivan kokoiset puutarjottimet ja eikun uusi maalinpintaan yöpöytiin ja vanha kansi pois ja tarjotin tilalle ja nehän ovat kuin uudet. En ole vielä tehny makkaripostausta, kun puuttuu vielä päiväpeittoa ja tyynyjä, odottelen Ikea keikkaa. Ihanaa viikonloppua sinulle!!!

  2. Kuulostaapa hyvältä nuo sinun yöpöydät! Ehdottomasti postausta kehiin :) Olen tässä nyt parina viime päivänä huomannut, että mulla selkeää lyhtyvajausta tällä hetkellä. Täytynee lähteä etsimään kauniita ja sopivan hintaisia josko jostain sellainen kombo löytyisi.

    Ihanaa vkonloppua sinullekin!

  3. Kauniita kuvia kauniista asetelmasta! Veikkaan kyllä että keksit vielä uuden idean tämän sohvapöydän suhteen :)
    ja huomaan mustan tapetin lähteneen…:)

  4. Kynttilät on ♥
    Täytyykin muuten muistaa tehdä inventaario kynttilävarastoihin ;)
    Mukavaa vkonloppua sinullekin!

  5. Musta tapetti tosiaan on lähtenyt molemmista huoneista ja jätti jälkeensä kyllä iiiison aukon. Sitä tässä yritetään nyt paikkailla. Ja samalla totutella vaaleampaan ilmeeseen ;)

  6. Eiks oo jännä, mulla ihan sama juttu! Aattele miten helppoa elämä olis, kun vois vaan hakea sen ideansa valmiina jostain. Nyt se täytyy aina tehdä itse. Tosin puolet hauskuudesta varmaan onkin juuri siinä tekemisessä, että ehkä se olis liian helppoa hakea vaan valmista :)

    Tänä aamuna muuten taas yksi idea pulpahti päähän ja saman tien miehelle wazzuppia, että onko meillä sirkkeliä. Pitäis tuunata halkoja. Mahdettiin siellä taas silmiä pyöritellä ;)

  7. Kiitos ♥

    Nuo lyhdyt ovat tulleet meille second handina Petralta Kotoisasti Kaksiossa-blogista. Jospa Petra poikkeaisi täällä ja huomaisi tämän kommentin. Hän osaisi varmaan vähän paremmin auttaa tuossa ostopaikassa :)

  8. Sä oot kyllä ihan mestari tekemään juttuja jotka on tyylikkäitä mutta kuitenkin rennon näköisiä,ihailen ja ihmettelen:)

  9. Kiitos kaunis, kynttilät tuo tunnelmaa jo niin paljon ettei muuta sitten tarvitakaan :)

  10. Oi, kiitos! Kokeilemalla ja pyörittelemällä sekä ideoita muokkaamalla saa välillä ihmeitä aikaan :)

  11. Kiitos :) Nuo tyynyt mä haluaisin vaihtaa vielä toisenlaisiin, tuodaan sitä blingiä sitten taas jouluksi, mutta minkälaisiin? Kas siinäpä uusi pulma ;)

  12. Kiitti! Mä mietin vähän, että ottaisko tuon keskijalan pois.. Saattaahan sitä kokeilla ja laittaa takaisin sitten jos ei näytä hyvältä tai taso sen vaatii :)

  13. Onpa upea pöytä, mainio idea! Ja nuo lyhdyt on ihan huiput myös, kaunis olkkari teillä! <3

  14. Hahaa :D
    No mun mies pääsi helpolla, kun se meidän sirkkeli (jes, meillä on sellainen!) on miehen jemma-nimisessä paikassa. Täytyy siis kiltisti odotella isäntää kotiin ;)

  15. Hyvältä näyttää ja aivan mahtavat lyhdyt – mistä noita löytyy? Tepa Seinäjoelta

  16. upeat nuo lyhdyt ja tuo taso.ottaisin tuon keskimmäisen jalan pois.voisin kokeilla myös millainen tulisi kun tuollaisella metalliverkolla peittäs ton alaosan…olis sellasta mitä en oo kellään nähnyt.terv.päivi

  17. Lyhdyt on hankittu fb-kirpparilta, joten en valitettavasti osaa kommentoida ostopaikkaa :(

  18. Se keskimmäinen jalka pitää kokeeksi ottaa pois heti kun vaan ehdin siihen paneutua :)
    Tarkoitatko metalliverkolla kanaverkkoa? Mä en oikein diggaa noista kanaverkoista..

  19. Lyhdyt on aikoinaan ostettu Kärkkäiseltä 4-living decor merkkiset. Olin heittämässä niitä muuton yhteydessä roskiin, koska olivat aivan ruosteessa, mutta Katja antoi niille uuden elämän. En usko että niitä enään mistään saa :/

  20. Lyhdyt on aikoinaan ostettu Kärkkäiseltä 4-living Decor sarjasta. Muuton yhteydessä olin heittämässä niitä roskiin, koska oli aivan ruosteiset, mutta Katja antoi niille uuden elämän. Pahoin pelkään ettei niitä ole enään saatavilla mistään :/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s