Uusi keittiö – vahingossa

Eilen jo kerroinkin ideastani maalata keittiön välitilat valkoisiksi ja välitilasta se valkoinen levisi sitten keittiön seinäänkin. Koko homma lähti oikeastaan tulevasta lattiaremontista liikkeelle, sillä kun lattiamme uusitaan alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen ei-valkoiseksi, niin muu huone kaipaa valoisuutta. Ja kuten eilen totesin, kokovalkoinen ei vaan ole meidän juttu. Minipirkkokin antoi oman kommenttinsa asiaan: ”onpas meillä valkoista, vähän jo liiankin valkoista”. Mutta miten sitten saada sitä väriä, kun kaapistot on valkoiset ja seinät on valkoiset (ja kohta kattokin)? No maalilla tietysti.
Ja vaikkei mitään tällaista suunniteltukaan niin täytyy kyllä sanoa, että paras PARAS idea sitten pitkiin aikoihin! Koko perhe oli onneksi samaa mieltä, joten minun ei tarvinnut tarttua uudestaan maalisutiin. Mä en ehkä voi hehkuttaa tätä tarpeeksi, joten jätetään hehkutukset sikseen ja muodostakaa oma mielipiteenne :) Sen verran kuitenkin sanon, että värit, tää täti on löytänyt värit! En nimittäin olisi vielä pari viikkoa sitten uskonut miten hyvältä voi keltainen näyttää meidän kotona.
Ps. kymmenen pistettä ja papukaijamerkki hänelle joka hoksaa kuvista miksi me ollaan niiiiin lattiaremontin tarpeessa :)
Mitä mieltä, hitti vai huti?
*musta maali saatu blogin kautta*
Keittiö 2
KeittiöKeittiö 1
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s