Painonpudotusprojektin väliaikatietoja – se mekko

Siirryttyäni reilu kuukausi sitten Cambridge-ruuista tavalliseen ruokaan on painonpudotus hidastunut huomattavasti. Tai oikeastaan tässä on vietelty hetki sellaista ylläpitovaihetta, halusin nimittäin nähdä, että saan painon pysymään samassa vaikka syönkin normaalisti. Myös niitä herkkuja. Ja onhan se pysynyt; tällä hetkellä kokonaispudotus on -16,7kg (aloitus 13.7.2014), eli myös tällä ylläpitoruokavaliolla painoa on tippunut melkein kaksi kiloa.
Vaikka paino on pudonnut ylläpitokaudella noinkin vähän, on kiinteytymistä onneksi tapahtunut. Senttejä on kadonnut ihan urakalla ja uskaltauduinkin kokeilemaan sitä mekkoa, joka minulla oli päällä 17 vuotta sitten ylioppilasjuhlissani. Kaksi kuukautta sitten olleisiin esikoisen rippijuhliin mekko ei mahtunut päälle, tai mahtui, mutta suorastaan soi sillä kangas ei jousta yhtään. Arvatkaas miten kävi nyt? No, itkuksihan se meni lauantaiaamuna, sillä kohta on kavennuspuuhat edessä. Aika huikeeta!!

Advertisements

2 vastausta artikkeliin “Painonpudotusprojektin väliaikatietoja – se mekko

  1. Hei! Tulin kurkkaamaan projektisi etenemistä, mutta tämän postauksen kuvat eivät valitettavasti näy lainkaan :/ Tsemppiä jatkoonkin!

  2. Joo, Bellasta bloggeriin siirtyessä kuvat sitten otti ja katosi :/ Latailen nämä tärkeimmät postaukset uusiksi kuvien kanssa kunhan aikaa liikenee :)

Kommentointi on suljettu.