Selätin – arvonta!

*ARVONTA PÄÄTTYNYT*
Mistähän sitä aloittaisi.. Selätin® Tuttu suurelle osalle suomalaisia, ollut markkinoilla muutaman vuoden, valittu vuonna 2013 vuoden liikuntatuotteeksi ja tällä hetkellä esillä mm. Big Brother talossa. Siellä kellarissa nimittäin veivaavat Selättimillä sähköä ja lämmintä vettä kartanon puolelle ja löytyypä noita talosta treenattavaksikin asti.
Meidän perheemme on seurannut mielenkiinnolla paitsi bb:tä myös Selättimen tarinaa alusta lähtien, sillä vuosia sitten olimme Mr. Selättimien kanssa enemmänkin tekemisissä. Mutta niin kuin monella, elämä kuljetti erilleen. Sittemmin tiemme ovat taas ristenneet ja sen seurauksena päätimme viritellä vähän yhteistyötä. Minulla sekä miehelläni on molemmilla selkäongelmia ja varsinkin miehelläni muutaman päivän liikkumattomuus tuntuu heti selkäkipuna. Molemmat myös istumme työn puolesta paljon tietokoneella, mikä ei ainakaan edistä selän ja hartiaseudun hyvinvointia. Ja pakko myöntää, että kokeilen hyvin mielelläni kaikkea mikä voisi olla avuksi painonpudotusprojektissani.
Eli ei muuta kuin kipinkapin hakemaan pakettia postista ja kokeilemaan. Paketista kuoriutui kaksi sisustukseen sopivaa Selätintä; hopeinen Selätin® sekä kultainen Selätin®+. Plussamalli on halkaisijaltaan 8cm perusmallia isompi ja kestää jopa 180 kiloisen treenaajan. Paketista paljastui myös kaksi settiä käsipainoja; pinkit 1,4kg ja siniset 3,7kg. Lisäksi mukana oli kattava ohjekirja, jossa oli kuvalliset ohjeet 19 eri treeniin. Treenikirja oli aivan huippu, sillä itse en tiennyt muista liikkeistä kuin tuosta perinteisestä jalkaveivistä.

Pari ensimmäistä päivää meni puhtaasti opetteluun. Mä pyörin kuin häkkyrä ympyrää eikä tehokkuudesta ollut tietoakaan. Tiukka kiintopiste vastapäisestä seinästä sekä keskittyminen tiukkaan keskivartaloon alkoi tuottaa tulosta, ja sitä myöten treenin tehokkuuskin alkoi tuntumaan. Tuntui muuten seuraavat päivät aika iloisesti myös vatsalihaksissa :) Toistaiseksi mä en ole oppinut veivaamaan käsipainojen kanssa, vaan niiden myötä menosta tulee taas ihan holtitonta. Vielä mä senkin taidon opettelen, vaikka nuo painot toimii kyllä loistavasti ihan omana treeninäänkin. Tällä setillä ja treenikirjan ohjeiden avulla saa treenattua paitsi selän lihaksia myös syviä vatsalihaksia, pakara- ja reisilihaksia, pohkeita ja jopa lantionpohjalihaksia. Ei pöllömpi vehjes!
Ja tietysti myös te lukijat pääsette hyötymään tästä yhteistyöstä, nimittäin Wellmen toimitti myös teille arvottavaksi yhden kultaisen Selätin® plussan sekä pinkit 1,4 kilon käsipainot. Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän postaukseen, muistathan jättää myös sähköpostiosoitteesi jotta tavoitan sinut mahdollisen voiton tullen. Arvontalipun voit tuplata linkittämällä arvontapostauksen blogiisi tai jakamalla sen julkisesti facebookissa. Arvonta-aikaa on viikon loppuun asti ja voittaja julkistetaan ensi viikon maanantaina.
Onnea arvontaan!
*Selätin® ja käsipainot saatu Wellmen Oy:ltä*
Selättimen facebook-sivut

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s