Eskimokelit

IMG_2003IMG_1974

Voihan skögönen mitkä paukkupakkaset se on meille heittänyt! Pakkasmittari on näyttänyt enimmillään -32,4 astetta ja pakko on jo tässä vaiheessa sanoa, että vaikka talvea toivoinkin niin tämä on jo vähän liikaa :D Ongelmaksi nimittäin muodostuu se, että laihdutuksen jälkeen mulle on jäänyt päälle jatkuva palelu. Sanovat kerrospukeutumisen olevan pop, mutta entä jos niitä kerroksia on niin paljon, että sitä on lähinnä michelinmies eikä pää käänny edes autoiluun tarvittavaa määrää kaikesta toppauksesta johtuen? Sisällä ei tunnu riittävän mikään määrä takan ja leivarin lämmitystä eikä ulkona mikään määrä vaatetta. Sisälläkin mulla on useammat villasukat päällekkäin ja aina vaan varpuloita palelee. Huomautettakoon, että kanssa-asukit kulkevat kotona osa t-paidassa ja jopa sukatta. Vanhan talon viehätystä tämäkin, mutta tällaisina ilmoina sitä kyllä kummasti kaipaa uudempaa ja ehkä vähän vähemmän vetoista taloa..

Nokkaa ei siis ole juurikaan tällä viikolla pistetty ulos keleistä ja myös sairasteluista johtuen. Sunnuntaina oli kuitenkin niin kaunis (vaikkakin kylmä päivä edelleen), että oli pakko lähteä liikkeelle. Kävimme ensin katsastamassa kuvausmestat ja sen jälkeen tehtiin täsmäisku mallin kanssa. Aika huikeita maisemia löydettiinkin!

Ihanaa uutta viikkoa!

SEURAA BLOGIA MYÖS FACEBOOKISSA // INSTAGRAMISSA // PINTERESTISSÄ

IMG_2006 IMG_2015 IMG_2012 IMG_2002 IMG_1984 IMG_1970

Advertisements

16 vastausta artikkeliin “Eskimokelit

  1. Mielettömän ihanat pakkaskuvat kuin satumaasta :) ihanaa tätä vuotta sinulle.

  2. Upeita talvisia kuvia, kuin talven ihmemaassa olisit vieraillut Katja!
    Täälläkin pakkanen paukutellut samoissa lukemissa, nyt onneksi on lauhempaa.
    Oikein mukavaa uutta viikkoa sinulle ja koitahan tarjeta <3

    1. Nyt taas tarkenee kun on lauhtunut reiluun kymppiin. Tupa on jopa turhan lämmin :)

  3. No sano jo älä muuta, nokka (ja muutkin paikat ;) ) on aina ankkajäässä. :))
    Terkkusia ♥

  4. Wau…miten ihania kuvia olet taikonut…tuo sillankaaren takana oleva niin fantastinen maisema! Muuten sinun palelemisesi johtuu mitä ilmeisemmin energiavajeesta? Ja lisäksi liikaa kylmiä ruokia, oletko nauttinut? Lämpimiä ruokia, kun ulkona on kylmä ja kesällä viileitä ruokia, kun ulkona on lämmin. Näin se on Ystäväni! Terv Tepa

    1. Ei pitäisi olla kyllä energiavajetta sillä syön niin paljon päivässä. Laihtumaan ei ainakaan ole päässyt ;)

  5. Tuo huvimaja on aivan ihana <3 Miksi meiltä päin ei löydy mitään noin kaunista kuvausmestaa? Arboretumilla olisi kyllä saattanut olla kaunista jos olisin sinne asti ennättänyt… Nyt onkin sitten aurinkoiset pakkassäät näemmä takana ja edessä lumityöt… nimim. pakkasten rakastaja

    1. Minunkin piti ajaa naapurikuntaan asti. Työmatkalla aina ihastelin tuota virtaa ja sen höyryä, sitten ihan sattumalta löysin tuon huvimajankin. Lumisadetta täälläkin odotellaan, vielä ei ole näkynyt :)

  6. Huokaisin ääneen kuville, jotka näin sun facessa. Niin upeita. Tää maisema on kuin satumaasta. Vau. Oot mun inspiraation lähde ;) .. tiiätkö.. soot niin taitava, että kateeks käy :D

    (kommentoin senkin uhalla, että tämäkin häviää. Muutamalle kommentille on niin käynyt. Ne onkin laitettu puhelimella, että tiiä minne ne on hävinny) haha :D

    1. Voi Anu! ♥♥♥

      Voi, mihinhän ne on hävinneet? Ei ollut roskapostissakaan, outoa :/

  7. Mulla lähti painoa 47 kiloa ja ikijäässä olen ollut sen jälkeen pari vuotta! Etelän lämmössä on hyvä, sinne tosin pääsee vaan noin kerran tai kaksi vuodessa..

    1. No sä sitten tiedät mitä tämä on. Ihan käsittämätöntä kyllä miten voikaan palella jo elokuusta lähtien!

Kommentointi on suljettu.