Siemennäkkäriä sairastuvalle

Ei alkanut tämä viikko ihan siten kuin olin suunnitellut, sillä syyslenssu iski perheeseen minua säästelemättä. Nyt siis himmaillaan muutama päivä, toivotaan että tämä menee mahdollisimman pian ohi ja päästään palaamaan normaaliin arkirytmiin.

Mä olen jokunen vuosi sitten tehnyt siemennäkkäriä itse ja muistan vieläkin sen valtavan pähkäilyn, että mitä siemeniä siihen sitten laittaisi ja millä suhteella. Jo silloin mietin miksei voi olla jotain valmista siemensekoituspussia ko. tarkoitukseen ja kuin joku olisi kuullut ajatukseni, sillä nyt sellainen löytyy! Risentan siemenpussi sattui ohimennen silmiini lähiSalessa ja koriinhan se oli napattava. Seokseen lisätään vain öljy ja keitetty vesi ja paistetaan. Aivan mieletöntä herkkua! Mutta muistakaa ettette nykäise kaikkea kahta pellillistä itse vaikka terveellistä herkkua onkin, liika proteiini nimittäin varastoituu rasvaksi ;)

Herkullista tiistaita!

IMG_3493 IMG_3498IMG_3511

Tallenna

Mainokset

8 vastausta artikkeliin “Siemennäkkäriä sairastuvalle

  1. Sellaista se on tämä elämä, jos jotain hyvää herkkua teet, niin aina on se toinen puoli, eli liika on liikaa kaikessa. Siemenet kuulostaa terveelliseltä, mutta niissä simenissä, niinkuin pähkinöissäkin on sitä rasvaa. Siksi vain pieniä määriä herkutellaan :D Tepa

  2. Hei kiitti vinkistä! Paljon tuo pussi maksaa? Siemenet erikseen ostettuna siemennäkkärille tulee ihan liikaa hintaa.
    Aino

  3. Moi Katja! Miksi et hyväksy kaikkia seuraajia Instagram-tilillesi? Olisin mielelläni seurannut blogisi lisäksi myös igtäsi, mutta blokkasit minut ja nyt en näe kuviasi lainkaan. :( En ymmärrä tätä, sillä en ole koskaan kommentoinut sinulle mitään emmekä tunne toisiamme. Harmittaa vain, koska kuvasi ovat niin kauniita!

  4. No se on kyllä just näin! Kunpa oliskin joku terveellinen herkku jota voisi syödä ilman huolta vaikka niin paljon kuin haluaa vaan aina niissä tuppaa joku huonokin puoli olemaan. Ei ole tehty terveellinen herkuttelu helpoksi ;)

  5. Kiva jos vinkistä oli iloa :) Pussi maksaa muistaakseni noin +- neljä euroa ja siitä saa kaksi pellilistä näkkäriä eli todellakin paljon edullisempaa kuin siemenet erikseen ostettuina.

  6. Hei nimetön. Olen todellakin joutunut estämään muutamia ig-seuraajia jos heillä ei ole mitään ”tarttumapintaa” tilissään ts. yksityinen tili, ei (tunnistettavaa) profiilikuvaa tai nimenä esim. nrosarja. Syynä tähän on oikeasta elämästä tuttu henkilö joka on tehnyt useampia valeprofiileja esim. facebookiin ja kommentoinut siellä ilkeästi mm. blogini sivuilla. Lisäksi tämä henkilö on ottanut yhteyttä työnantajiini ynnä paljon muuta, joten tästä syystä estän ig:ssä edellä mainitun kaltaiset profiilit sekä myös henkilöt, joiden tiedän olevan tuttuja tälle oikean elämän tutulle. Pahoitteluni jos olet joutunut syyttä suotta estetyksi, mutta toivon että ymmärrät tämän näkökantani.

  7. :D Tämä sanonta on muuten sellainen mihin mä en totu varmaan ikinä! Onks tää joku vanhakin sanonta vai ihan uutta tuotantoa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s