♥ perheenlisäystä ♥

Melkolailla tasan vuosi sitten kerroin meille tulevan perheenlisäystä.  Asiat eivät kuitenkaan menneet ihan käsikirjoituksen mukaan ja Kisu-kis-kis sai pitää paikkansa perheen ainoana lemmikkinä.

Mutta nyt perheemme on saanut täydennystä ♥ Espanjasta lensi meille ihana pieni prinsessa, Pitufa eli Smurfiina nimeltään. Pitu oli jätetty kunnalliselle tarhalle, jossa koiria pidetään 10vrk ja lopetetaan. Pitu oli onnekas ja pääsi hoitoperheeseen. Nyt Pitu on sitten Suomessa emmekä voisi olla onnellisempia, sillä Pitufa on osoittautunut maailman kilteimmäksi ja kultaisimmaksi pieneksi koiraksi.

Ensimmäisen yön Pitu nukkui tiukasti minun kainalossani ja päivisin se seuraa perhettään menimme me minne tahansa. Kisu-kis-kis on kovin kiinnostunut itsensä kokoisesta pikkukoirasta, mutta ei oikein rohkene lähestyä vaan hengaa koko ajan näköetäisyydellä. Pitu kääntää katseensa kissan edessä pois, mutta meidän kanssa uskaltaa tulla haistelemaan. Eiköhän niistä vielä ihan hyvät kaverit tule :)

So happy!

Mainokset

Rescuekoira – ja miten sitten kävikään?

Koirakuulumisia on kyselty paljon, joten tässä hieman lisätietoa missä asian suhteen mennään. Maaliskuun alussa tosiaan iloitsimme suuresti uudesta perheenjäsenestä. Olimme varanneet meille Romaniasta pienen tytön *klik*, löytökoiran, jonka oli tarkoitus kotiutua meille kuukauden sisällä kunhan sille olisi tehty ensin terveystarkastus ja verikokeet tarttuvien tautien varalta. Muutama päivä ennen lentoa Suomeen saimme Romaniasta hieman huonoja uutisia, sillä koiran polvessa oli todettu luksaatio. Polvi ei siis pysynyt paikallaan ja vaati leikkaushoitoa. Meille tarjottiin kolme eri vaihtoehtoa; joko polvi leikataan Romaniassa ja koira kotiutuu sen jälkeen, polvi leikataan Suomessa meidän kustannuksellamme (600-900€->) tai varaus perutaan. Kyselimme tilanteesta lisää ja päädyimme leikkauttamaan polven Romaniassa. Kyseinen vaiva on pikkukoirilla suhteellisen yleinen, Romaniassa oli kuulemma polvispesialisti leikkaamassa ja leikkausten onnistumis% on hyvä, joten olimme luottavaisin mielin. Kotiutumisen kerrottiin siirtyvän noin kolmella viikolla.

Siitä sitten alkoikin epätietoisuuden aika. Kolme viikkoa venyi neljään ja pidemmällekin. Infoa ei oikein meinannut saada ja oli siellä kuulemma mennyt inhimillisen erheen vuoksi koiratkin sekaisin, joten saimme jossain vaiheessa ilmeisesti toisen koiran tietoja (tämä jäi lopulta hieman epäselväksi). Kesän mittaan selvisi, että luksaatio on pahana molemmissa polvissa ja seuraavaan  leikkaukseen aiottiin vaihtaa ompeleihin käytettävä lanka. Me emme ymmärtäneet miten tikkauslanka voisi vaikuttaa reisiluun telauran syvyyteen ja polven luksoitumiseen, mutta koska meille kuitenkin koko ajan vakuutettiin, että koiran polvet saadaan kuntoon ja ettei koira lennä Suomeen ennen kuin sen jalat ovat kunnossa, jäimme odottelemaan. Lopulta elokuussa saimme tiedon, että koira on käynyt kolme polvileikkausta per jalka ja sen toinen jalka on saatu kuntoon, mutta toinen luksoituu edelleen ja tarvitsee vielä leikkauksen. Suoran lainauksen mukaan ”Romaniassa ei nyt ammattitaito enää riitä”, joten leikkaus olisi jäänyt meidän teetettäväksemme täällä Suomessa. Polven tilanteesta ei osattu sanoa pystyykö sen kanssa elämään kaksi viikkoa vai kaksi kuukautta eikä sitäkään riittääkö yksi leikkaus vai tarvitaanko niitä useampi. Elämä polvivikaisen koiran kanssa kuitenkin mietitytti. Talossamme on kahdet eri portaat, itse asiassa taloomme ei edes pääse kiipeämättä ensimmäisiä portaita, ja tästä kysyessäni koiraa kehoitettiin kantamaan rappusissa kunnes polvet ovat kunnossa. Ei tulisi onnistumaan käytännössä. Rehellisyyden nimissä myös kustannukset mietityttivät. Tuen rescuekoirien pelastamista ja niille kodin tarjoamista täydestä sydämestäni, mutta jos koira on jo valmiiksi niin sairas, että eläinlääkärikuluihin menisi jopa tuhansia euroja Suomessa, niin emme valitettavasti ole sellaiseen valmiita ja peruimme varauksen. Sydän sanoi yhtä, mutta järjen ääni oli voimakkaampi.

Nyt sitten näyttää siltä, että Kisu-kis-kis, kotimaisena löytökissana jonkinlainen rescue hänkin, saa jäädä ainoana lemmikkinä nauttimaan rapsutuksista ja hemmottelusta sillä yhdistyksen mukaan emme ole sopiva ja riittävän sitoutunut koti romanialaiselle löytökoiralle. Todellisuudessa paljon rakastavampaa kotia ei koira voisi saada, joten tuntuu hurjalle ajatus, että koira pidetään mieluummin romanialaisella koiratarhalla pienessä betonilattiaisessa häkissä tai lyhyen ketjun päässä kuin annettaisi se rakastavaan kotiin ja vain siksi, että emme olleet valmiita ottamaan rescuekoiraa, jonka eläinlääkärikulut Suomessa nousevat vähintään tuhanteen euroon jos ei jopa sen yli. Mutta jos joku on varmaa niin  se, että vielä jonain päivänä meille uusi pieni perheenjäsen saapuu. Tosin tämän meidän kokemuksemme perusteella ”romanian roska” (<- yleisesti käytetty termi rescuesivustoilla) vaihtuu hyvin todennäköisesti suomalaisen kasvattajan pentuun.

Onko teillä lukijoilla kokemuksia rescuekoirista?

img_3393-insta img_9815-insta img_2981 img_7640-insta img_9254-insta

Tallenna

Tallenna

Perheenlisäystä

Vihdoinkin uskallan paljastaa salaisuuden, joka on kuplinut pinnan alla jo jonkin aikaa. Nimittäin kuten otsikkokin  kertoo, niin meille on tulossa perheenlisäystä Romaniasta jo tässä loppukevään aikana. Uusi nimi löytyi ankaran pohdinnan jälkeen ja tarvikeostoksillekin jo tekisi mieli. Täällä ollaan aika fiiliksissä :)

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Ps. tiedän otsikon aiheuttavan toisilla muutaman sydämenlyönnin väliin jäämisen, mutta en voinut vastustaa kiusausta :D

Butica11Kuva Kulkurit

Hiljaiseloa

Meillä on eletty helmikuun ajan hiljaiseloa. Tuntuu, että elämä on pysähtynyt yhdellä jos toisellakin osa-alueella ja keskittynyt käytännössä arjen suorittamiseen. Aamusta töihin ja kouluun, illasta ruokakauppaan ja kotiin hellan ääreen, yhdeksän jälkeen nukkumaan. Loskaiset kelit ovat sitten tappaneet sen viimeisenkin innonmurusen tehdä yhtään mitään. Kotikin on riisuttu kaikesta ylimääräisestä ja päässä lyö tyhjää. Parisen viikkoa sitten siirsin olohuoneen ison peilin eteiseen ulos lähtijöiden avuksi, mutta sen jälkeen iso seinä olkkarissa on ammottanut tyhjyyttään. Ideoita on, mutta toteutus uupuu. Olenkin myöntänyt, että pakolla ei tapahdu yhtään mitään positiivista, joten olkoon seinä tyhjänä. Kyllä se idealamppu jossain vaiheessa sitten syttyy, kun tästä talvihorroksesta herätään. Kevät on onneksi jo ihan nurkan takana.
Suurin syy tähän horrokseen löytyy kuitenkin ehkä tästä. Uuden arjen opettelu on alkanut.
viivi

Oma muki ja arkistojen helmiä

Sain vuosia sitten ystävältä tuparilahjaksi mukin, johon hän oli tussilla itse kirjaillut nimeni. Tuo muki on ollut lempimukejani siitä lähtien ja tarkoituksena on ollut myös itse kokeilla mukiin kirjoittamista.
Nyt sitten vihdoin sain aikaiseksi tarttua toimeen. Askartelukaupasta posliinitussi ja kaapista valkoinen posliinimuki. Sitten vaan kirjuuttamaan. Tästä taisi tulla nyt sitten minun teekuppini :) Pakko on näyttää teille myös tämä blogikuvailujen todellisuus, eli ei se mene täälläkään aina ihan niinku strömsössä. Nyt kuvauksia sabotoi hellyydenkipeä Viivi ♥

Vaikka tuo käsiala onkin melkoisen kurjaa, niin näitä on ehdottomasti tehtävä lisää :)
Inspiroivaa maanantaita!
Ps. meinasi melkein unohtua. Instagramissa vietetään tällä viikolla arkistojen helmiä-viikkoa. Klikkailehan mukaan jos et vielä ole seuraajana.

IMG_5658
teemuki

Facebook

Tirlittan-blogin löydät nyt myös facebookista.
Luvassa pikkupäivityksiä ja sukellusta hieman syvemmälle tunnelmiin.
Tykkäämään pääset tästä
Nyt tuntuu tässä talossa olevan niin monta rautaa tulessa ja uusia juttuja nurkan takana odottamassa, ettei oikein tiedä mistä päin aloittaisi ja mihin päin repeäisi ensin.
Mukavia juttuja kaikki, joten eipä mitään valittamista :)

Nähdään facebookissa!


No osaa meillä joku ottaa rennosti, vaikka emäntä pyöriikin ympyrää persus savuten..


Eläimellistä menoa

Pitkäperjantai on kulunut kokonaan eläinten parissa.
Aamusta lähdimme Lahden kansainväliseen koiranäyttelyyn ihastelemaan karvakorvia. 
Suurimman mielenkiinnon itseoikeutetusti veivät venäjänvinttikoirat, mutta myös staffikehän laidalla vietimme hetken jos toisenkin.

Keskimmäisessä pikkukuvassa meidän Viivin sisko Anna-Su Windy Sea
Puna-valkoinen komistus on minun mielestäni malliesimerkki upeasta venakosta, tuo tummempi taas kiehtoo väritykseltään tällä hetkellä.

Viivi sai lähinnä sohvachampionin tittelin tänä viikonloppuna..


Koiranäyttelystä lähdin kuvaamaan hevosta.
Siinä sitä olikin menoa ja melskettä, mutanaamionkin sain kasvoilleni :)